Puhe puoluekokouksessa 2026
Alla puheenvuoro, jonka kirjoitin puoluekokouksen poliittista keskustelua varten. Lopullinen puhe typistyi 2 minuutin mittaiseksi ja sen voitte katsoa puoluekokouksen striimistä. Päätin kuitenkin julkaista ajatukseni kokonaisuutena täällä blogissa.
Hyvät toverit, hyvät ystävät,
Edessä on vaikeita valintoja. Lähdemme tilanteesta, jossa esimerkiksi kunnille vyörytetään jatkuvasti lisää järjestämisvastuita, mutta raha ei seuraa perässä. Peruspalveluiden rahoitus on kriisissä, eikä mitään ylimääräistä jaettavaa enää ole jäljellä.
Seuraava hallitus joutuu aloittamaan työnsä erittäin vaikeissa oloissa niin talouspolitiikan, ulko- ja turvallisuuspolitiikan kuin työmarkkinakysymysten osalta.
Nykyinen oikeistohallitus on saanut valtavaa vahinkoa ja epävarmuutta aikaan hyökkäämällä suomalaista sopimusyhteiskuntaa vastaan. Se on leikannut kaikilta muilta, kuin kaikista hyvätuloisimmilta ja systemaattisesti romuttanut hyvinvointivaltion perustaa, ilman mitään visiota siitä, miten tavalliset suomalaiset pärjäävät.
Tällainen kurjistaminen saa nyt riittää.
Palkansaajien, eläkeläisten, lapsiperheiden ja opiskelijoiden olojen heikentäminen on lopetettava.
Velkaantumisen lopettamisen ja kestävän valtiontalouden tavoite ja sen tarve on yhteisesti tunnistettu.
Itse näen, että velkaantumista tulisi kuitenkin tarkastella suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vain silloin kun taloudessa vallitsee luottamus ja vienti vetää, voi markkinatalous palvella hyvinvointiyhteiskuntaa. Se tarkoittaa siis, että prioriteetti on löytää keinot talouskasvun vauhdittamiseen. Se tarkoittaa myös sitä, että emme voi kasvattaa syömävelkaa yhtään enempää.
Hyvät toverit,
Vaalit on voitettava, ja sitten - on tehtävä hallitusohjelma - pää kylmänä ja jalat maassa.
Rajalliset resurssit on kohdennettava nimenomaisesti taloutta ja työllisyyttä tukeviin kohteisiin.
Aivan erityistä huomiota on nyt kiinnitettävä teollisuuspolitiikkaan, osaamisen lisäämiseen ja investointien houkuttelemiseen, sillä kuten ennenkin, suomi nousee jaloilleen työllä.
Hyvät toverit,
Meille on vaivihkaa syntymässä työmarkkinat, jossa on kahden kerroksen väkeä.
Työn teon tavat ovat muuttuneet ja yhä useampi työllistää itsensä alustatalouden kautta tai niin kutsuttuna "kevytyrittäjänä". Tällä tosiasiassa moni tällaisesta "yrittäjästä" on kuitenkin samassa asemassa kuin työsuhteinen työntekijä, mutta ilman järjestäytymisen ja sopimusyhteiskunnan turvaa.
Varsinkin suomeen ulkomailta töihin tulevat ovat muita haavoittuvammassa asemassa. Sanotaan se suoraan: Suomessa on työntekijöiden riistoa. Sitä piilotetaan esimerkiksi alihankintaketjuihin, jotta tekijöitä olisi vaikeampi saada vastuuseen.
Ja passiivisuus riistoa vastaan taistelemisessa sataa suoraan harmaan talouden laariin. Siihen meillä ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti varaa.
Hyvät toverit,
Olemme hyväksyneet tässä kokouksessa poliittisen ohjelman, joka on progressiivinen ja linjassa arvojemme kanssa ja joka seuraa aikaansa. Tässä liikkeessä ja tämän ohjelman pohjalta, meillä on kaikki edellytykset lähteä rakentamaan uudelleen tulevaisuuden hyvinvointivaltiota.
Kiitos.